Aamulla herättiin varttia vaille kahdeksan isosten vesipyssyherätykseen. Sitten mentiin aamupalalle ja tavanomaisen rutiinin mukaisesti nostettiin lippu ja käytiin laudeksessa. Päivän helmet olivat rakkauden helmi ja yönhelmi.
Sitten oli raamis, jossa etsittiin vertauksia ja keskusteltiin miksi Jeesus käytti niin paljon vertauksia. Kaikilla oli oma raamatunkohta, joka piti esitellä esimerkiksi legoanimaatiolla, näytelemällä tai lattiakuvalla.
Sitten oli oppitunti, jota seurasi lounas, nakit, musaryhmän kokoontuminen ja kahvi. Jumalanpalvelus pidettiin sitten Ristikiven kirkolla. Seuraavaksi oli toinen oppitunti, joka käsitteli pelastushistoriaa. Sitten söimme taas.
Päivän ruokateemana oli amerikkalainen ruoka. Poikien saunan aikana tytöt pelasivat pihapelejä. Tämän jälkeen menimme iltaohjelmaan, jossa leikittiin mm. ponileikkiä ja "olen puu" peliä. Isoset vetivät mummosketsin mainosversion. Sen lisäksi iltaohjelmassa laulettiin ja julistettiin Hunger game tai pareminkin "hugger game". Se on leirillä monta päivää kestävä peli, jossa jokainen leiriläinen, isonen ja opettaja aka tribuutti eliminoi heille annetun uhrin halaamalla niin ettei kukaan sivullinen näe.
Iltaohjelman jälkeen syötiin iltapala ja sitten menimme komplikseen, joka käsitteli yön helmeä. Sitten kaikki menivät nukkumaan.
Iso-Tuulia, Artturi, André, Petra ja Sera