Aamulla herätys oli kamala, mutta aamupalalla kaikki virkistyivät. Laudeksessa tehtiin lattiakuva, johon kaikki saivat lisätä esineen, joka liittyi rakkauteen. Päivän helmet olivat rakkauden helmet. Aamun oppitunnilla puhuttiin oikeasta ja väärästä ja sen jälkeen siirryttiin saliin valitsemaan konfirmaatiokappaletta. Kaikki yhdessä valitsivat Shine Jesus Shine. Lounaan ja nakkejen jälkeen matka jatkui Pieksämäen keskustaan veturitallille, jossa harjoteltiin konfirmaation kulku. Kaikki sujui hyvin (useita poikkeuksia lukuunottamatta) ja kaikki olivat iloisia. Lopuksi valokuvaaja otti valokuvia isosryhmistä ja isosista. Kun päästiin takaisin Partaharjulle, kaikki olivat nälkäisiä (paitsi isoset jotka olivat käyneet shoppailemassa citymarketissa) ja menivät päivälliselle. Keittiö tarjosi japanilaista ruokaa. Tytöille oli saunamahdollisuus tai sai mennä näköalatornille. Iltaohjelma alkoi poikien ja Topin meikkaamisella niin, että tytöt meikkasivat heidät selän takaa. Jonne mummo esitettiin ja lavalla juotiin energiajuomia vastoin leirin sääntöjä. Kukaan ei vieläkään tajua miksi juostaan ja kiljutaan kesken laulujen ja miksi hypetetään sitä, että vettä kaadetaan. Kaikki selviää tai ei selviä seuraavana päivänä (keskiviikko). Kompliksessa puhuttiin kuinka jokainen kulkee oman rakkauden autiomaansa poikki joskus. Hiljaisuus oli tavalliseen aikaan ja yöunet olivat tarpeessa.
- Lauran ryhmä, Hope Knows
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti